* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kuulumisia

Viikonloppu meni vauhdilla. Puoti oli ensimmäistä joulunalussunnuntaita auki, ja asiakkaita kävi mukavasti.

Ensi sunnuntainakin Puoti on auki ja sitten onkin jo melkein Joulu! Olen jouluihminen ja nautin jouluvalmisteluista.

Tänä vuonna valmistelut ovat kyllä pahasti kesken, mutta eivätköhän ne etene. Tehdään mitä ehditään.

Siivosimme Puodissa tänään porukalla ja hyllyttelimme sekä vanhoja tuotteita lisää, että uusia tuotteita.

Hopeasavea en ole ehtinyt työstämään, mutta eiköhän siihenkin jossain välissä aika riitä. Monen monta ideaa on kyllä mielessä pyörimässä. . .

Lauantai-iltapäivällä olin tosiaankin pitämässä 9 v-synttärikutsuilla kaulakorun tekoa. Paikalla oli 16 ahertajaa ja he tekivät kauniita koruja. Ja jokainen teki ihan omanlaisensa, joten jokainen koru oli erilainen. Persoonallisia tyttöjä!

Nyt nukkumaan.

Mukavaa Viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti