* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


tiistai 9. marraskuuta 2010

Hyllyttelyä, hyllyttelyä ja tuunausta

Tavaraa tulee ovista ja ikkunoista, eikä aika meinaa riittää hyllyttelyyn. Mutta pikkuhiljaa ne kaiketi siirtyvät laatikoista pusseihin ja purnukoihin hypisteltäväksi.
Tämän ajan hittituote on enkelitarvikkeet. Niitä menee paljon, ja niitä onkin todella mukava myydä. Olenkin kokeillut kaikenmallisia helmiä enkeleiksi, ja kaikki ovat omalla tavallaan hauskoja ja/tai kauniita.

Hopeasaveen en ole ehtinyt koskeakaan. Enkä kokeilla koru-uunia. Ensi viikonloppuna on tarkoitus paneutua siihen. Tiedän aika tarkalleen mitä haluan tehdä. Se onkin jo iso osa, loppu onkin vain raakaa työtä. . .

Hyllyttelyn lisäksi olen tuunannut Puotiin kukka-asetelman. Kukilla tuunaaminen on aina mukavaa. Tähän asetelmaan tuli kristalleja. . .

Eli tällä kertaa ei korukuvia, vaan kuvia kukista, kivistä ja kristalleista. Kolme minulle kovin mieluista elementtiä.
Ensi kerralla sitten enemmän koruilua. =oD Tällä viikolla saan valmiiksi muutaman keskeneräisen korun. Laitan niistä kuvia kunhan saan ne valmiiksi ja muistan kuvata. Ja sitten vielä siirtää tänne. ;o)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti