* Rakkaudesta käsillä tekemiseen *


maanantai 27. syyskuuta 2010

Helmipuoti Helmiäinen muuttaa!




Helmipuoti Helmiäinen muuttaa omiin tiloihin kadun toiselle puolelle Annankatu 10:een.

Tilat tulevat olemaan hulppeat 100 neliötä, sisältäen yläkerran työ- ja kurssitushuoneen. Helmiäisestä on tarkoitus tulla ihan oikea helmikauppa Saloon.

Helmivalikoima tulee laajenemaan hitaasti mutta varmasti. Toivomuksia otetaan edelleen vastaan, ja ne pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Puotiin on myös tarkoitus tehdä rauhaisa nurkkaus, jossa voi miettiä eri helmivaihtoehtoja ilman kiirettä.

Siirrän tavarat kuun vaihteessa uusiin tiloihin ja pyrin saamaan Puodin auki mahdollisimman pikaisesti. Tiloissa tehdään pientä pintaremonttia, ja itse olen hopeasavisertifiointikoulutuksessa koko tulevan viikonlopun.

Akuuteissa helmitarvikepuutosoireissa saa toki ottaa yhteyttä, ja pyrin lääkitsemään ja raottamaan ovea mahdollisuuksien mukaan. =oD Yhteystietoni löytyvät blogin oikeasta reunasta.

Puoti tulee olemaan ainakin alussa auki arkisin klo 17-19 ja lauantaisin klo 9-15. Sekä muutenkin sopimuksen mukaan.

Puotiin tulee varmasti ajan saatossa myyntiin myös muitakin tekeleitäni kuin koruja, kuten rautalankatöitä, pitsisydämiä, kristallienkeleitä yms.

Päivittelen täällä blogissa remonttiuutisia ja ilmoittelen tarkempia tietoja.










sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Hopeasavi on mun juttu!

Sunnuntaiaamuna, minä aamu-uninen ihminen heräsin ennen kuutta junalle. Ohjelmassa oli kauan odotettu hopeasavikurssi. Edellisen kerran joudin jäämään kotiin kuumeisena.
Kyllä kannatti herätä! Hopeasavi on mun juttu!

Tässä on ensimmäinen tekeleeni, ilman muottia ja mallia, silittämällä, taputtamalla, pyörittämällä, kieputtamalla ja pursottamalla tehty sudenkorentoni. Tadaa!!! Onhan se muotopuoli ja keskivartalo vähän lyhyenläntä. Mutta silti se on niin rakas! Tästä en luovu ikinä!




Ja mitä kaikkea tuosta ihanasta muovautuvasta materiaalista voikaan tehdä. On monia muotteja, joista saa kauniin mallisia riipuksia helposti. Niihin voi tehdä tekstejä, pyytää rakkaan ihmisen painamaan siihen sormenjälkensä, ja vaikka mitä. Pää pursuaa kokeilua odottavia ideoita.

Kurssin kävin täällä http://www.hopeasavi.fi/. Kurkatkaapa ihanaa galleriaosioita.

Ja sinne palaan ensi viikonloppuna sertifioidun hopeasaviopettaja-koulutukseen. Ja sitten hankinnassa on koru-uuni. Helmipuoti Helmiäisessä on siis tiedossa hopeasavikursseja syksymmällä. Ja muutenkin siellä tapahtuu ja muuttuu. Siitä lisää hetikohta viikolla.

Nyt nukkumaan hopeaisin sudenkorennon viereen. . . =oD









Ai niin, koska odotin niin täpinöissäni hopeasavikurssia, niin eihän lauantai-iltana uni tullut silmään. Niinpä tein enkelirannekorun. Suojelusenkelit perheeni ihmisasukeille. Näitä täytyy tehdä myöhemmin lisää.
Kauniita unia ja idearikasta viikkoa!


keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Vintaj Natural Brass kurssi pidetty - eikä yhtään kuvaa =oO

Niinpä, otsikko sen kertoo, ei kuvan kuvaa kurssista. . .

Koruja oli tekemässä mukava porukka ja valmista syntyi, ja minä unohdin ne kuvata. Tööt!

On mukava katsoa ihmisten valintoja ja värimaailmoja, oli valkoista, vaaleanpunaista, vihreää, sinistä, ruskeaa, turkoosia.

Sunnuntaina olen menossa hopeasavikursille. Odotan sitä ihan täpinöissäni! Siitä sitten lisää myöhemmin. Ja kuviakin tuotoksista syntyy, jos syntyy, jos siis muistan ja tajuan kuvata. Pöh!

LISÄYS 29.09.2010

Itseltä kun jäi kurssin kuvaaminen kokonaan väliin, niin onneksi reipas kurssilainen on saanut kuvattua oman korunsa. Ja eikös vain olekin aika maukas luomus? http://helmiaskartelee.blogspot.com/2010/09/kursseja-kursseja.html

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Suloinen Sunnuntai!

Pitkän, hankalan ja surullisen viikon päätti sunnuntai. Tänään oli hyvä päivä! Päätin eilen, erään parkkipaikkaepisodin jälkeen, että viikonloppu saa luvan olla hyvä! Nollaan pään, ikävät tapahtumat, ja haen elämän pikkuihanuudet vaikka väkisin.

Vanhempi poika täytti maanantaina 15 vuotta, minun esikoiseni! Käytin hänet lauantaina mopikorttikokeessa, ja ulos tuli onnellinen mopokortin omistaja. Nyt täytyy äidin päästää poika liikenteeseen, joka välillä on hurjaakin hurjempi. Hui!
Lauantai-iltana tein tilauskoruja, valkoisista helmistä ja korumetallista tuplakaulaketjun, ja muutaman kirjanmerkin.

Sunnuntaina siivosin, tein pitsisydämiä (pitsi täältä http://www.anjalin.net/) , otin päiväunet kehräävä kissa kainalossa, käytiin veljen mökillä, sain koruntekokutsuvarauksen, kävin äidin luona, ym mukavaa. Olin ja elin. Mikä suloinen sunnuntai.

Tuleva viikko ei voi olla muuta kuin viime viikkoa parempi. Sitä odotellessa!

Ihanaa viikkoa teille kaikille ihanille ihmisille!



I had a bad and sad week. So I desided that Saturday evening and Sunday must be good! And they were. I had work, rest and nice lovely things just as I wanted them. What a lovely Sunday.

Coming week must be a lot better than last week. Hopefully you all have a nice lovely week!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Lentoharjoituksia

Tässä on sitä jotain joka juuri nyt tuntuu hyvältä.

Peter Pan-kirjassa lentämään pystyivät ne,

joilla oli onnellisia ajatuksia.





maanantai 13. syyskuuta 2010

ANTEEKSI!

Sain tänään kuulla, että olen Puodissa kuulema käyttäytynyt ylimielisesti asiakasta kohtaan. Olen kuulema väkisin ohjannut tätä naisasiakasparia paperipuolelta helmipuolelle, ja tyrkyttänyt heille helmiä. Eivätkä nämä ole kuulema ollenkaan kiinnostuneita helmistä.

Itse en parhaalla yrittämiselläkään koe tilannetta ominaiseksi itselleni. Ja olen kyllä todellakin yrittänyt tässä kuunnella sydäntäni. Minussa on ihmisenä paljonkin vikaa, mutta ylimielisyyden ei pitäisi siihen kuulua.

Itse asiassa olen ymmärtääkseni aina kertonut varoituksen sanana, että helmeily on sellaista että se vie mennessään. Joten jos sitä ei ole aikaisemmin harrastanut, niin siinä on vaaransa.

Anteeksi, pyydän sydämestäni anteeksi, jos olen antanut itsestäni ylimielisen kuvan ja palvellut asiakasta huonosti. Pyytäisin mielelläni henkilökohtaisesti anteeksi jos vain tietäisin kuka tämä naiskaksikko on ollut, tai milloin he Puodissa ovat asioineet. Itse kun kuitenkin kovin harvoin olen siellä yksin ollut myymässä.

Anteeksi! Nyt itkettää.

Kaunis ajatus ja tekeminen - kiertoon!

Tällainen kaunis kampanja löytyi täältä, http://anjalin.vuodatus.net/blog/2643312/tyks-sukkiskerayksen-ensimmaisia/. Minä lupaan lahjoittaa langat ainakin kahteen sukkapariin, ja äitini lupautui neulomaan ne. Äiti on hyvä neulomaan, minä en. Valitettavasti. Eli tämän viikon ohjelmassa on lankaostoksia.

Ajatus keräyksestä on todella kaunis!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Työntäyteisen viikonlopun satoa - lähes kaikki laatikot hyllytetty! Toistaiseksi. . .

Huh ja hei, tulihan se lähes valmiiksi. Jokunen helminauha on vielä käymättä läpi ja hyllyttämättä, mutta muuten monen monta työtuntia ja hyllytystyö on valmis. Ihanuudet on hyllytetty hypisteltäviksi - olkaa hyvät! =oD Monen monta koruiluideaa syntyi hyllyttelyn ja hypistelyn myötä. Tuosta voisi tehdä sellaisen, nuo korunauhat sopisivat yhteen juuri tuon lukon kanssa, jne, jne. Sormia syyhyttää. . .

Meillä on podettu flunssaa porukalla, inha tauti.

Nyt kuitenkin "valmiskuvia" uudesta hyllystä. Laittelin samalla vähän kristalleja ja lukkoja paremmin esille. Kirjoitin valmiskuva-sanan lainausmerkkeihin, sillä hyllythän elävät koko ajan. Huomenissa odotan pakettia maailmalta, joten hyllyttely jatkuu.




Ja vähän teki mieli tehdä koruiluakin, joten tein muutaman kukkasen erivärisistä metallisista helmihatuista. Tämän myötä nukkumaan.


Kauniita unia ja hyvää alkavaa viikkoa!

perjantai 10. syyskuuta 2010

Vähää vaille valmis


Kaikki uutuudet eivät hyllyyn asti ehtineet, vaikka teimme pitkän yön ja olemme olleet Puodissa jo aamutuimaan.

Hyllyttely jatkuu tänään ja vielä alkuviikostakin, sillä odottelen yhtä lähetystä vielä maailmalta.

Tältä Helmipuoti Helmiäisessä näyttää tällä hetkellä.
Idearikasta viikonloppua!






Helmien hyllyttelyä!

Uudet helmet löytävät hyllypaikkansa hitaasti mutta varmasti. Eilen saatiin yksi laatikko purettua, 2 laatikkoa odottaa vielä hyllyttämistä. Edessä on pitkä yö. . . Työ on kuitenkin niin mukavaa, ja helmien hypistely aina palkitsevaa!

Kamera jäi kotiin, mutta yritän illalla ottaa kuvaa uudestakin hyllystä. Helmiä & tarvikkeita löytyy Helmipuoti Helmiäisestä kohta 4 metrin mitalta seiniä myöten.

Loppukuusta olen menossa hopeasavikurssille, siitä myöhemmin lisää!

Käykäähän lauantaina kurkkaamassa! =oD

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Korukurssi Vintaj Natural Brassin tyyliin on täynnä

Syyskuun korukurssi, 22.9., on täynnä. Seuraava korukurssi on lokakuussa. Olisko aiheena ´Tee oma korusi´? Vai minkähän aiheeksi laittaisi? Hyviä korukurssiaiheita otetaan vastaan! =oD



Tuplakaulakoru harmaa-hopea

Tässä tuplaksi tehty kaulakoru, jossa erilaisia harmaita helmiä (lasihelmeä, makeanvedenhelmeä, kristallia), kirkkaita lasihelmiä ja kristallia, sekä korumetallia.

Olen menossa valmiskoruineni ainakin joihinkin joulumyyjäisiin, ne kun ovat yleensä kovin mukavia tapahtumia. Ja eihän joulutunnelmaa synny ilman joulumyyjäisiä!

Kaulakoru valko-hopea

Jokunen kaulakorukin on syntynyt. Tässä pitkä kaulakoru, jossa mm howliitti kivihelmeä, lasihelmeä, kristallia ja korumetallia.

Rannekoruja

Olen pitkin viikkoa tehnyt silloin tällöin korun ja toisenkin. Suurin osa löytynee Puodista, jonka helmi-ikkunaosuutta tuunasin keskiviikkona uuteen uskoon. Kaikista ei kuitenkaan löydy kuvaa, sillä unohtelen kuuvaamisen. . .

On syntynyt rannekoruja, suurin osa nähtävästi tällä hetkellä memoryvaijeriin, johon olen taas palannut.

Tässäpä kooste tämänhetkisestä rannekorupajan tuotannosta.













Materiaalihankintoja

Olen ollut muutaman päivän reissulla, yhdistetyllä lomamatkalla & helmiostoksilla. Autoon kertyi 3 laatikollista helmi-ihanuuksia, helmiä nauhoissa, irtona, kivihelmiä, lasihelmiä, kristallia, puuhelmiä, hopeaa, korumetallia ja vaikka mitä. . . Mustana, valkoisena, punaisena, viheränä, ruskeana, sinisenä, keltaisena, liilana, vaalenapunaisena, oranssisena ja niiden välimuotona.

Kotona odotti ennestään laatikko maailmalta, jossa on myös kaikkea kivaa! Lasihelmiä, kristallia, puuhelmiä, metallia. Helmenä, lukkona, enkelinsiipenä, avaimenrenkaana ja vaikka missä muodossa.
Noiden purkamisessa menee varmasti ilta jos toinenkin, mutta ensi viikon aikana ne on tarkoitus Helmipuoti Helmiäisen hyllyihin saada. Ensi viikolla on todennäköisesti
tulossa myös yksi lasipöytä lisää, sekä reilu metrin pätkä seinätilaa lisää. Ja ne täyttynevät hetkessä!